lauantai 7. syyskuuta 2013

FAF:in PT -perusteet alkaa olla hallussa

Nopeusvalmennusta, PT -koulutusta, perheen kanssa touhuamista, yrityskuvioiden virittelyä ja jopa omaakin liikuntaa. Siinä lyhykäisyydessään viime postauksen jälkeistä ohjelmaa. :)

Nopeusvalmennus alkaa kääntyä loppusuoralle ja tulostakin pitäisi alkaa tulemaan. Onneksi niinkin voi käydä, että yli nelikymppisenä on vielä paljon tehtävissä!! Eli toisin sanoen erittäin hyvin on menny ja reenit on purru jopa erinomaisesti. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Lopputestit on edessä vasta kolmen viikon päästä.

PT -koulutus on edenny taasen yhden viikonloppusession verran eteenpäin. Mahtava ja motivoitunut porukka ja hienoa kuulua siihen. Tämän viikon agenda oli asiakkaan motivointi, asiakaspalvelu, asiakkaan kohtaaminen ja tietenkin anatomiaa ja fysiologiaa. Meille pidettiin jopa harjoitusluontoinen testi ja hyvinhän se meni. Olisin päässy tentistä läpi tällä kertaa - toivottavasti näin käy myös varsinaisena tenttipäivänä kuukauden päästä!

Perheen kanssa touhutessa pitää kiirettä. Siitä pitävät huolen meidän vauhdikkaat pojat. Onneksi ihan vaimoni mahdollistaa opiskeluni ja jaksaa hoitaa lapsia poissaollessani. Vaimot on parhaita!! :) Toivottavasti pystyn itse kohta antamaan edes jonkin verran omaa aikaa hänelle...

Yrityskuviot edistyy vähitellen. Liiketoimintasuunnitelmaa oon väsänny ja hionu aina kun aikaa liikenee. Ensi viikolla siitä pitäisi tehdä "valmis", että voin esittää sen vakuuttavasti yrityskoulutuksessa! Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan...

Laitetaan vielä loppuun myös omasta liikkumisesta. Edelleen terveenä (iso +), reenejä tulee tasaseen tahtiin, viime viikolla jopa 6kpl ja reeni maistuu! Ensi viikolla onkin sitten heittokisat Raahessa. Eilen keihäsreeni ja tänään nopeus. Kesän parasta tekemistä! Ja on syytäkin olla, että kesän alussa laittamani tavoitteet täyttyy. Huomenna vielä squash -matsit ja sitten herkistelyä torstaita ajatellen. Puntilla pitää vielä käydä virittämässä tonus kohdilleen.

Pokeria tuli lätkittyä about 15h viime kuussa ja pääsin tuntipalkoille! ;)

Siinäpä tärkeimmät kuulumiset tällä erää.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mahtava viikko takana!

Wau! Olipahan viikko - MM-kisat luonnollisesti päällimmäisenä mielessä!! ;)

Sitten viime tekstin, lisenssi tuli hankittua ja kisalupa Vantaan kansallisiin Hiekkaharjun kentälle myönnettiin. Ei siinä muu auttanu kuin mennä kisaamaan, vielä kun oli lämmintä ja aurinko paistoi. Ohjelmassa siis keihäs ja kuula. Sunnuntain valmistavassa puntissa oli penkissä helähtänyt satku tooodella helposti ylös, joten luottamus oli katossa. Pientä epävarmuutta aiheutti ainoastaan vajaat kuuden tunnin yöunet...

Kisa oli kuitenkin keihään osalta pettymys. Ensinnäkin Haatainen ei ilmestynyt paikalle. Ilmeisesti oli kuullut, että ilmoittauduin viime tingassa! ;) Eihän sitä ottelijalle voi hävitä :D Toisekseen oma valmius täyden vauhdin heittoihin oli ilmeisesti nolla. Eka heitolla tuli paras 58.01 ja tietenkin puolella vauhdilla. Ajatus oli lisätä vauhtia ja tehoja heitto heitolta, mutta jo kolmannen kierroksen jälkeen oli selvää, etteipä se onnistu tuolla kertaa. Loput heitot siis räpellystä ja joukossa kaksi vajaata viiskasia. Täytyy siis kisata vielä toisen kerran!

Kuulapaikalle menin aika soitellen sotaan. Viimeinen kuulakisa oli ollu 1,5 vuotta sitten Floridan lämmössä Clermontissa. Tulos tais silloin olla 13.18. Jenkkireissun jälkeen olen kerran pukannu kuulareenin, jossa raskain pallo tais olla 6kg. Hiekkaharjun kisa meni taustoihin nähden siis loistavasti. Tulos 12.29 (viimeisellä työnnöllä paras) oli erinomainen. Pienellä tsemppauksella syyskuulle 13 metriä on ylitettävissä.

Kotona odottikin sitten iloinen yllätys, kun synnytyspuuhat olivat käynnissä! Aamuyöllä klo 04.46 perheeseemme syntyi toinen poika mitoilla 49cm ja 3,76kg!!! Loppuviikon ohjelman voi jokainen lukija arvata...

Tosin eilen kävin salilla treenauttamassa keskivartaloa ja tasapainoa nopeuskoulun tiimoilta!

Nyt vaimon kanssa nautiskelemaan, leffasta ja herkuista! Hienoa olla tuplaisä!! Voin suositella! :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lisenssin ostoon ja tuloksen tekoon

Ratkaiseva keihäsreeni takana kesän kisojen suhteen. Hyvin meni - mies terveenä edelleen ja jonnekin asti lensi. Hain ainaisen Eläintarhan vastatuulen vuoksi vauhtia ja myötäisiä virtauksia Vuosaaren kentältä maanantaina. Ei tosin tullut katsottua ovatko kentät samansuuntaisesti asettuneena kartalle! :P Toisin sanoen vastatuuleen sai jälleen heittää, mutta kisoissakin voi niin puhaltaa. Jospa sitä vähitellen oppis Ruuskaskaaria kiskomaan...

Pilvinen mutta lämmin sää suosi ja heittojakin kertyi aika lailla, viitisenkymmentä kaikkinensa. Vauhditta jäi vieläkin muutama tuuma uupumaan viidestäkympistä, mutta keihään asennot huomioiden, tekeminen oli kesän parasta tehollisesti. 7 askeleen vauhdilla heitot lenteli puoleen kenttään turhankin tasaisesti, mutta viimesellä kolmella riipasulla irtos sellanen 57,5 -metrinen. Reenienkan ollessa täydellä vauhdilla 63m, niin maanantain tekemiseen voi olla tyytyväinen. Näin ollen lisenssin ostoon sitä tänäkin vuonna joutuu! Pitäs sitten vielä sopivat kisat löytää. Tuli tuo Moskova liian aikasin vastaan. ;)

Eilen oli nopeuspäivä - valmennusta ja omaa juoksua. Valmennettava kehittyy huimaa vauhtia viikosta toiseen! Oma tekeminen oli myös yllättävänkin pirteää. 5x60m lenkkareilla pitkähköillä palautuksilla, ajat: 7.4-7.7. Pitänee piikkareita sovitella jalkaan syksymmällä! Tänään sitten naatiskelin perheen seurasta lepopäivän kunniaksi.

Uni on ollu vähän kortilla viime viikkoina, kun meinaa poika olla levottomalla päällä öisin ja reippaalla tuulella jo pitkästi ennen kuutta. Onneksi kohta tulee se viestijoukkueen toinen kapulan kuljettaja helpottamaan ja ilahduttamaan meidän perheen arkea! :D

Ja oon kokeillu Blaze Pokeria muutamana päivänä huvikseni. En tiedä vielä tykkäänkö. Aika vauhdikasta pikapokeria. Onneksi pikkasen plussalla siitä toistaiseksi.

Lauantaita odotellessa!!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

International Personal Trainer

Nyt se on sitten virallista. Minut on tänään hyväksytty FAF:in kansainväliseen Personal Trainer -koulutukseen! Nice! 8) Haastattelu meni siis putkeen ja mies pääsee takaisin koulun penkille 23.8. alkaen. Ja heti lyötiin parisatainen opus kouraan. Marraskuun loppuun mennessä pitäisi saada Gym Instructor titteli haltuun ja sitten vuoden päästä virallisesti PT:n arvonimi. Ei huono, ei huono ollenkaan.

Reenipuolella eilinen voima ylävartalo siirtyi tälle päivälle neuvolan vuoksi. Siitäkin huolimatta rauta liikahti oikein kivasti lähinnä käsipainoja kolistellessa. Ensi viikko vielä nelosia ja sen jälkeen suunnataan maksimivoimaan ja irtiottoon. Lisäksi ensi viikon keihäsreenin jälkeen alan oleen valmis keihäs- ja kiekkokisaan! Ainoa rajoittava tekijä kisaamisen suhteen saattaapi olla tuon toisen lapsen syntymä (laskettu aika viikon päästä :P), mutta pääasia että mies on kunnossa. Jos ei muuten kisoihin pääse, niin sit syksyllä Raahen pk-heittokilpailuissa huikeat lukemat tiskiin!! Ai niin, mutta se lisenssi. Sehän se pitäisi hankkia. Hyvä kun tuli mieleen... Niin, ja kuulaa ja moukariakin voisi kisoissa kokeilla. Tosin se moukari voi olla paha laji selkävaivaiselle - ainakin jos OP:n tekemisiä mietin. Meni pitkä putki poikki harmittavasti KK:ssa, mutta sentään David sai nyt omansa pitkän "putken" jälkeen.

Jaa, olikohan sitä tässä oikein asiaakin vielä kirjoitettavana? Ei kait muuta... Omakotitalo olis kaupan Oulussa ja pokeri on huono peli, kun kortti ei oikein osu. Ompa hyvä, että uusi ammatti on hakusessa ja koulutus siihen alkaa! :)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Autonpesua ja keihäänheittoa

Jälleen yksi reenipäivä takana - ainakin lähes. Rutiininomaisen päivänaloituksen leikkipuistossa jälkeen suuntasin auton nokan kohti Eläintarhan Nestettä ja kokeilin kesätehopesua siellä. Voin suositella! Tosin vois varmaan pikkasen useammin ulkoiluttaa autoa siellä, kun oli meinaa etupuskurin sääsken raadot eri mieltä puhtaudesta ja päättivät jäädä kyytiin vielä pesun jälkeenkin... :D

No sitten reeniasiaa... Keihästä tuli paiskottua, mutta valitettavasti se "Eltsun tuuli" oli taasen paikalla. Armottomaan vastatuuleen nakattu viisvitonen neljän askeleen vauhdilla oli ok tekemistä. Kaikkihan me tiedetään, että ainakin 5 metriä olis lentäny pidemmälle toiseen suuntaan!! ;)

Mihin sitä vanha kettu rutiineistaan pääsee... ? Pakkohan se oli keihäsreenin päälle vähän juoksennella. Ajattelin 6x200m rykäistä 2min palautuksella rennon letkeästi, mutta turinat itanien kanssa vei sen verran aikaa, etten viittiny ottaa kesän toista parkkisakkoa, vaan riensin kiiltelevän auton luo salamannopeasti kolmen rennon "spurtin" jälkeen - keskiarvon ollessa kolmivitosen paikkeilla.

Jahans, huomenna voima ylävartalo ja iltasella nopeusvalmennusta ja omien jalkojen kiusaamista siinä ohessa.

Nyt pilatesta ja venymistä tunteroinen ennen koisimista. Pitää yrittää päästä pikkasen aikasemmin pötkölle, kun poika kuitenkin on leikkivalmis jo ennen kuutta!! :D

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Keihäs vaihtui kiekoksi

Otin lennosta eilen kevennetyn reenin. Puntit painoivat kintereissä liiaksi, joten aitakävelyjen jälkeen otin rennommat kuuskymppiset eli ainoastaan yksi veto alle kasin. Eltsussa olis ollu tarjolla yli kolmikymppisille nykyaikainen viisottelu. Pakko myöntää, hieman kutkutti osallistua! :D

Vetojen jälkeen suuntasin "takapihalle". Heittokäden tissilihas ja lapa olivat sen verran tukossa, että katsoin paremmaksi repäistä rennosti kiekkoa kymmenkunta heittoa. Vauhditta about 34m, vauhdilla noin kolmikasi... Pikkunättiä vielä, mutta aletaan terävöittää reeniä, niin elokuussa rävähtää.

Tänään ohjelmassa oli ansaittu lepo. Huomenna nopeuskoutsaus (+ samalla oma nopeusreeni) ja illalla frisbeegolfkierros Kivikossa!

Rock on!

Hienoa, että Tero heittää! Toivottavasti myös Moskovassa!!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Huomenna ohjelmassa keihäsreeni...

Ai, että!

Huomenna pääsee jälleen yleisurheilureenin makuun. Alle kuuskymppisiä ja päälle tiukka keihäsreeni. Olisko 3x4x ihan mitä vaan vai peräti 2x4x60m pikkasen kovempaa? Noh, ainakin alle kasisekuntinen keskiarvo pitäis löytyä. Keppiä vois koittaa uudelle kymmenmetriluvulle nakutella. Tai niinhän sen pitäisi mennä, jos meinaa kisaviivalle elokuussa. Vaasan reissu tulee pikkaisen liian nopeasti vastaan, mutta tuleehan noita Kalevan Kisoja vastaan joka vuosi. ;)

Tänään alla on hyvä punttireeni Töölö Gymillä karalahtien, ben-amurien ja ruutujen seurassa, joten mikä voisi mennä pieleen, jos ei kaikki. Eli vakavasti puhuen erittäin hyvin lämmöt päälle, vedot alle rennosti koko ajan lisäten tehoja ja heittelyt päälle entistä huolellisemmin ja tarkemmin. Tehoa käytetään reenissä jumitilanne huomioonottaen!!

Kesäisempää säätä huomiselle toivoen ja ennätysrautoja puolikyykyssä tänään nostelleena,

-allekirjoittanut